Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2021.
  Mihin Suomi voi enää luottaa EU:ssa?   Eurokriisi on jatkunut jo toistakymmentä vuotta. Kreikan ensimmäisen tukipaketin piti toukokuussa vuonna 2010 olla ainutkertainen erikoisjärjestely. Samaa vakuutettiin myös Irlannin ja Portugalin tukipakettien, Kreikan toisen tukipaketin, Espanjan pankkipaketin ja Kyproksen tukipaketin osalta. Tukipakettien tarkoitus oli ostaa aikaa, kun selvisi että pankkien ja vakuutusyhtöiden taseet olivat täynnä heikkojen valtioiden obligaatioriskiä. Jouduimme sitten todistamaan mitä mielikuvituksellisimpia yrityksiä tyynnyttää markkinoita. Kreikan velkojenleikkaus vuonna 2011 oli rahalla mitattuna maailmanhistorian suurin valtionkonkurssi. Euroopan Keskuspankin omistamien Kreikan valtionobligaatioiden vaihtaminen toisiin, joita velkojenleikkaus ei koskenut, olisi yksityisellä sektorilla ollut ilmiselvä konkurssirikos. Pelisääntöjä muutettiin jatkuvasti kesken pelin ja suuret maat Espanja ja Italia joutuivat tuleen kesällä 2012. Euroalueen koossapitämise